Voiko Alzheimerin taudin etenemistä hidastaa?
Vielä joitakin vuosia sitten Alzheimerin taudin lääkehoidossa pystyttiin vaikuttamaan ennen kaikkea sairauden oireisiin. Lääkkeillä voitiin tukea muistia, tiedonkäsittelyä ja arjessa selviytymistä, mutta itse sairauden biologiseen etenemiseen ei ollut käytettävissä tehokkaaksi osoitettua lääkehoitoa.
Tilanne on muuttunut.
Uuden sukupolven anti-amyloidihoidoilla on kliinisissä tutkimuksissa osoitettu, että varhaisvaiheen Alzheimerin taudin etenemistä voidaan hidastaa. Lekanemabilla ja donanemabilla tehdyissä laajoissa tutkimuksissa hoitoa saaneiden potilaiden kognitiivinen ja toiminnallinen heikkeneminen eteni keskimäärin hitaammin kuin lumelääkettä saaneilla potilailla.¹ ²
Kyseessä on merkittävä muutos Alzheimerin taudin hoidossa. Samalla on tärkeää ymmärtää tarkasti, mitä sairauden etenemisen hidastaminen tarkoittaa – ja mitä se ei tarkoita.
Mitä Alzheimerin etenemisen hidastaminen tarkoittaa?
Alzheimerin tauti on etenevä aivosairaus. Sairauden aikana muisti, ajattelu ja lopulta myös päivittäinen toimintakyky heikkenevät asteittain.
Kun tutkimuksissa puhutaan sairauden etenemisen hidastumisesta, sillä ei tarkoiteta sitä, että potilaan muisti palautuisi ennalleen tai että sairaus pysähtyisi kokonaan.
Sekä anti-amyloidihoitoa saaneiden että lumelääkettä saaneiden potilaiden toimintakyky heikkeni tutkimusten aikana. Hoitoa saaneilla tämä heikkeneminen tapahtui kuitenkin keskimäärin hitaammin.
Ero on tärkeä.
Hoidon tavoitteena ei siis ole saada aikaa kulkemaan taaksepäin, vaan muuttaa sairauden tulevaa kehityskulkua. Jos eteneminen hidastuu, tavoitteena on, että potilas säilyttäisi muistiaan, ajattelukykyään ja itsenäistä arkeaan pidempään kuin ilman hoitoa.
Alzheimerin kaltaisessa vuosien aikana etenevässä sairaudessa pieneltäkin vaikuttava ero etenemisnopeudessa voi ajan myötä muodostua merkitykselliseksi.
Mitä lekanemabitutkimuksessa havaittiin?
Lekanemabin tehoa tutkittiin kansainvälisessä Clarity AD -tutkimuksessa, johon osallistui 1 795 varhaisvaiheen Alzheimerin tautia sairastavaa henkilöä.
Potilaat saivat joko lekanemabia tai lumelääkettä 18 kuukauden ajan. Sairauden etenemistä arvioitiin ensisijaisesti CDR-SB-mittarilla, jossa tarkastellaan sekä tiedonkäsittelyä että arjen toimintakykyä.
18 kuukauden kohdalla CDR-SB-arvo oli heikentynyt lekanemabiryhmässä keskimäärin 1,21 pistettä ja lumeryhmässä 1,66 pistettä. Ero vastasi noin 27 prosenttia hitaampaa kliinistä heikkenemistä lekanemabia saaneilla potilailla.¹
Tutkimuksessa havaittiin myös selvä väheneminen aivojen amyloidikuormassa, ja useat muut muistia ja toimintakykyä mittaavat päätetapahtumat tukivat ensisijaisen tuloksen suuntaa.
27 prosenttia ei kuitenkaan tarkoita, että potilas olisi 27 prosenttia terveempi tai että hänen muistinsa paranisi 27 prosenttia. Kyse on kahden ryhmän keskimääräisen heikkenemisnopeuden suhteellisesta erosta tutkimusjakson aikana.
Entä donanemabi?
Samansuuntaisia tuloksia on saatu donanemabilla.
TRAILBLAZER-ALZ 2 -tutkimukseen osallistui 1 736 varhaisvaiheen Alzheimerin tautia sairastavaa henkilöä. Tutkimuksessa tarkasteltiin erikseen potilaita heidän aivojensa tau-kuormituksen perusteella.
Matalan tai keskisuuren tau-kuormituksen ryhmässä kliininen eteneminen oli tutkimuksen ensisijaisella iADRS-mittarilla 35,1 prosenttia hitaampaa donanemabia saaneilla kuin lumelääkettä saaneilla. Kun tutkimuksen matalan, keskisuuren ja korkean tau-kuormituksen potilaat tarkasteltiin yhdessä, eteneminen oli samalla mittarilla 22,3 prosenttia hitaampaa.²
Tulokset vahvistavat ajatusta siitä, että Alzheimerin biologiseen sairausprosessiin vaikuttamalla voidaan hidastaa myös kliinisten oireiden etenemistä.
Lekanemabin 27 prosentin ja donanemabin 35 prosentin tuloksia ei kuitenkaan pidä käyttää suoraan lääkkeiden keskinäiseen vertailuun. Tutkimusten potilasryhmät, mittarit ja tutkimusasetelmat eivät olleet täysin samanlaisia. Niiden perusteella voidaan osoittaa, että molemmilla hoidoilla on sairauden etenemistä hidastava vaikutus – ei sitä, että toinen olisi näiden prosenttilukujen perusteella yksiselitteisesti tehokkaampi.
Miksi vaikutusta voi olla vaikea huomata?
Sairauden etenemisen hidastaminen on potilaan näkökulmasta hieman poikkeuksellinen hoitotavoite.
Jos kipulääke toimii, vaikutuksen voi huomata nopeasti. Alzheimerin etenemistä hidastavan hoidon kohdalla emme sen sijaan voi tietää tarkasti, missä yksittäisen potilaan muisti tai toimintakyky olisi vuoden kuluttua ilman hoitoa.
Siksi hoidon teho osoitetaan suurissa satunnaistetuissa tutkimuksissa. Kun riittävän suuri joukko samankaltaisia potilaita jaetaan hoito- ja lumeryhmiin, voidaan arvioida, eteneekö sairaus hoitoryhmässä keskimäärin hitaammin.
Juuri tällainen ero on havaittu sekä lekanemabin että donanemabin tutkimuksissa.¹ ²
Yksittäisen potilaan kohdalla hoidon vaikutus voi kuitenkin olla tutkimusten keskiarvoa suurempi tai pienempi, eikä sitä voida etukäteen ennustaa tarkasti.
Miksi varhaisella hoidolla on merkitystä?
Anti-amyloidihoitojen vaikutuksen kannalta sairauden vaihe on keskeinen.
Alzheimerin tautiin liittyvät biologiset muutokset alkavat jo kauan ennen vaikeita oireita. Taudin edetessä hermosolujen toiminta häiriintyy ja hermosoluja vaurioituu vähitellen.
Anti-amyloidihoito voi vähentää aivojen amyloidikuormaa, mutta se ei pysty palauttamaan jo kuolleita hermosoluja tai korjaamaan pitkälle edennyttä aivovauriota.
Siksi nykyisiä anti-amyloidihoitoja käytetään nimenomaan Alzheimerin taudin varhaisessa oireisessa vaiheessa.
Lekanemabin Clarity AD -tutkimuksen avoimessa jatkotutkimuksessa hoidon kliinisen hyödyn havaittiin jatkuvan 36 kuukauden seurannassa. Potilaat, jotka aloittivat lekanemabihoidon jo tutkimuksen alussa, säilyttivät eron myöhemmin hoidon aloittaneisiin nähden.³
Tulosta on kuitenkin tulkittava varovaisemmin kuin alkuperäistä 18 kuukauden lumekontrolloitua tutkimusta, koska jatkovaihe oli avoin tutkimus.
Hidastaminen ei tarkoita parantamista
Anti-amyloidihoidot eivät nykyisen tutkimusnäytön perusteella paranna Alzheimerin tautia eivätkä pysäytä sitä kokonaan.
Niiden osoitettu hyöty on sairauden etenemisnopeuden hidastaminen valikoiduilla varhaisvaiheen Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla.
Tämä voi kuulostaa vaatimattomammalta tavoitteelta kuin sairauden parantaminen, mutta etenevässä muistisairaudessa sillä voi olla suuri merkitys. Alzheimerin tauti vaikuttaa vähitellen kykyyn hoitaa omia asioita, liikkua itsenäisesti, harrastaa, keskustella läheisten kanssa ja elää tuttua arkea.
Siksi hoidon tavoitetta ei ole mielekästä tarkastella vain yksittäisen mittarin pistemääränä. Lopullinen tavoite on säilyttää mahdollisimman paljon potilaan omaa toimintakykyä ja omannäköistä elämää mahdollisimman pitkään.
Nykyisen tutkimusnäytön perusteella kysymykseen “voiko Alzheimerin taudin etenemistä hidastaa?” voidaan vastata:
kyllä, valikoiduilla varhaisvaiheen Alzheimer-potilailla sairauden etenemistä voidaan hidastaa.