Donanemabi vai lekanemabi? Mitä eroa Alzheimer-lääkkeillä on?
Donanemabi ja lekanemabi ovat uuden sukupolven anti-amyloidihoitoja varhaisvaiheen Alzheimerin tautiin. Molemmat ovat monoklonaalisia vasta-aineita, joiden tavoitteena on vähentää aivoihin kertynyttä beeta-amyloidia ja hidastaa sairauden etenemistä.
Vaikka hoitojen perusperiaate on sama, lääkkeet eivät ole keskenään identtisiä. Ne kohdistuvat amyloidiin hieman eri tavoin, niitä annostellaan eri aikataululla ja myös hoidon kestossa on eroja.
Euroopan unionissa molemmat lääkkeet on hyväksytty tarkoin rajatulle potilasryhmälle, jolla on Alzheimerin tautiin liittyvä lievä kognitiivinen heikentymä tai lievä dementia, osoitettu amyloidipatologia ja korkeintaan yksi ApoE ε4 -alleeli.
Miten lääkkeet eroavat toisistaan?
Sekä lekanemabi että donanemabi tunnistavat beeta-amyloidia, mutta ne kohdistuvat sen eri muotoihin.
Lekanemabi sitoutuu erityisesti amyloidin liukoisiin aggregaatteihin, etenkin protofibrilleihin. Näitä esiintyy ennen varsinaisten amyloidiplakkien muodostumista ja myös niiden yhteydessä. Hoito vähentää ajan myötä aivojen amyloidikuormaa.¹
Donanemabi puolestaan kohdistuu erityisesti jo muodostuneissa amyloidiplakeissa esiintyvään muokattuun amyloidin muotoon. Myös sen vaikutuksena amyloidiplakkien määrä aivoissa vähenee.²
Käytännössä molempien hoitojen tavoite on sama: vaikuttaa Alzheimerin taudin biologiseen sairausprosessiin vähentämällä amyloidikuormaa ja siten hidastaa sairauden kliinistä etenemistä.
Miten lääkkeet annetaan?
Yksi potilaan kannalta näkyvimmistä eroista on hoitokäyntien tiheys.
Lekanemabi annetaan laskimonsisäisenä infuusiona kahden viikon välein. Hoidon aikana seurataan säännöllisesti sairauden etenemistä ja hoidon turvallisuutta.
Donanemabi annetaan laskimonsisäisenä infuusiona neljän viikon välein. EU:ssa donanemabihoidon kokonaiskesto on rajattu enintään 18 kuukauteen.
Tämä ero vaikuttaa luonnollisesti myös hoidon käytännön toteutukseen. Lekanemabi edellyttää useampia infuusiokäyntejä, kun taas donanemabilla käyntejä on harvemmin.
Mitä tutkimukset kertovat tehosta?
Lekanemabin tehoa tutkittiin Clarity AD -tutkimuksessa, johon osallistui 1 795 varhaisvaiheen Alzheimerin tautia sairastavaa henkilöä.
18 kuukauden seurannassa lekanemabia saaneiden potilaiden kliininen heikkeneminen oli CDR-SB-mittarilla noin 27 prosenttia hitaampaa kuin lumelääkettä saaneiden.¹
Donanemabin TRAILBLAZER-ALZ 2 -tutkimuksessa oli mukana 1 736 potilasta. Matalan tai keskisuuren tau-kuormituksen potilailla kliininen eteneminen oli iADRS-mittarilla noin 35 prosenttia hitaampaa kuin lumeryhmässä. Kun kaikki tutkimuksen tau-ryhmät tarkasteltiin yhdessä, ero oli noin 22 prosenttia.²
Näistä luvuista ei kuitenkaan pidä päätellä, että donanemabi olisi esimerkiksi 35 prosenttia tehokas ja lekanemabi 27 prosenttia tehokas tai että toinen olisi automaattisesti toista parempi.
Tutkimukset toteutettiin eri potilasryhmillä ja niissä käytettiin osittain erilaisia mittareita ja tutkimusasetelmia. Niiden perusteella lääkkeiden tehoa ei voida verrata suoraan keskenään.
Molemmista lääkkeistä on kuitenkin vahvaa satunnaistettua tutkimusnäyttöä siitä, että ne voivat hidastaa varhaisvaiheen Alzheimerin taudin kliinistä etenemistä.
Entä lääkkeiden turvallisuus?
Molempiin hoitoihin liittyy samankaltaisia turvallisuuskysymyksiä. Keskeisin anti-amyloidihoitoihin liittyvä haittavaikutus on ARIA eli magneettikuvauksissa havaittava amyloidihoitoon liittyvä muutos, johon voi liittyä aivojen turvotusta tai pieniä verenvuotoja.
ARIA ei tarkoita automaattisesti vakavaa haittaa ja suuri osa muutoksista on oireettomia, mutta sen vuoksi molemmat hoidot edellyttävät suunniteltuja magneettikuvauksia sekä tarkkaa potilasvalintaa ja seurantaa.
Turvallisuutta ei siksi arvioida vain lääkevalmisteen perusteella, vaan suhteessa yksittäisen potilaan terveydentilaan, aivojen kuvantamislöydöksiin, ApoE-genotyyppiin, muuhun lääkitykseen ja mahdollisiin riskitekijöihin.
Kumpi lääke on parempi?
Tähän ei ole yhtä kaikille potilaille sopivaa vastausta.
Donanemabi ja lekanemabi ovat molemmat tehokkaiksi osoitettuja anti-amyloidihoitoja, mutta niiden erilaiset ominaisuudet voivat tehdä toisesta vaihtoehdosta yksittäiselle potilaalle paremmin soveltuvan.
Lääkevalintaa tehtäessä voidaan huomioida muun muassa potilaan sairauden vaihe, tutkimustulokset, turvallisuuteen vaikuttavat tekijät, muu lääkitys sekä hoidon käytännön toteuttaminen.
Myös potilaan omilla toiveilla on merkitystä. Kahden viikon välein toteutuva hoito ja neljän viikon välein toteutuva hoito voivat esimerkiksi sopia eri tavoin potilaan arkeen.
Siksi lääkevalinta ei perustu yksittäiseen tutkimuksen prosenttilukuun. Tarkoituksena on löytää potilaalle hoito, jossa odotettavissa oleva hyöty, turvallisuus ja hoidon käytännön toteutettavuus muodostavat mahdollisimman hyvän kokonaisuuden.